Soite ➔ Viestintä ➔

Tiedote 21.4.2022

Soiten toiminta palaamassa normaaliin – viiveitä takaisinsoitoissa

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kiireetöntä toimintaa jouduttiin aiemmin supistamaan hankalan koronatilanteen, sijaispulan sekä Pohjois-Pohjanmaalta Soiteen suuntautuvan lisääntyvän potilasvirran vuoksi. Tilanne on kuitenkin palaamassa normaaliin ja kiireettömiä leikkaus- ja poliklinikka-aikoja on voitu jälleen antaa. Potilaisiin ollaan yhteydessä ajan sopimiseksi.

Viiveitä esiintyy kuitenkin vielä esimerkiksi terveyskeskusvastaanottojen takaisinsoitoissa, eikä kaikkiin takaisinsoittopyyntöihin olla voitu vastata saman päivän aikana. Asiakkaille soitetaan takaisin niin pian kuin mahdollista. Pahoittelemme viiveestä aiheutuvaa haittaa.

Hätätilanteessa tulee aina soittaa hätänumeroon 112.


Tiedotteet