Lumiseteli
Vanhusten lumiseteli on palveluseteli, jonka avulla yksin asuva vanhus voi hankkia apua lumitöiden tekemiseen. Lumiseteliä voi anoa 70 vuotta täyttänyt, omakotitalossa tai rivitalossa asuva, heikentyneen toimintakyvyn omaava Soiten alueella asuva ikääntynyt henkilö. Palvelu ei koske vapaa-ajan asuntoja. Yhden lumisetelin arvo on 8,40 €/seteli. Loppuosa lumityön hinnasta tulee asiakkaan itsensä maksettavaksi.
Lumiseteleitä myönnetään määrärahojen puitteissa. Toistaiseksi lumiseteleitä on myönnetty vuoden ajaksi viisi kappaletta. Mikäli loppuvuodesta on määrärahaa jäljellä, voidaan pyynnöstä myöntää vielä maksimissaan viisi seteliä lisää.
Lumiseteliä anotaan tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella, jota on saatavissa asiasta vastaavilta palveluohjaajilta. Lumisetelihakemus löytyy myös sähköisenä Soiten Lomakkeet-sivulta. Hakemus toimitetaan asiasta vastaavalle palveluohjaajalle.
Lumisetelin hakuaika on jatkuva ja hakemukset käsitellään niiden tulojärjestyksessä. Hakemus palautetaan oman alueen Omais- ja perhehoitokeskukseen palveluohjaajalle.
Lumityöntekijät (lumiseteli)
Kokkola
Urakoitsija Erkki Lassila
- lumenluonnin hinta 80 € / tunti tai 40 € / ½ tuntia
- lumenluonti tehdään koneellisesti tarpeen mukaan
- lumen pois siirtoa
- yhteystiedot: 040 026 5537 / Erkki Lassila
Osuuskunta Yxpila
- lumenluonnin hinta 13,40 - 23,40 € / kerta
- lumenluonti tehdään käsivoimin ja arkisin klo 8.00 - 12.00
- lumenluonnin varaukset klo 8 - 9
- yhteystiedot: 040 365 2984
A Fredlund
- lumenluonnin hinta 40 € / tunti tai 20 € / ½ tuntia
- lumenluonti tehdään käsin tai lumilingolla klo 12.00 - 16.00 / arkipäivä
- yhteystiedot: 050 526 3043 / Allan Fredlund
Sundkvist Tom
- lumenluonnin hinta 57 € + alv / tunti, sopimuksen mukaan myös minuuttityönä
- alueena Öja
- koneellinen lumenluonti
- yhteystiedot: 050 526 3039
Matias Kola
- lumenluonnin hinta käsin tehtynä 30 € / tunti ja 18,40 € / ½ tuntia
- lumenluonnin hinta traktorilla 50 € / tunti ja 30 € / ½ tuntia
- yhteystiedot: 040 727 4242 / Matti
Kiinteistöhuolto Anders Björklund
- koneellinen lumenluonti 60 € / kerta
- alueena Kokkolan keskusta + 4 km säde
- yhteystiedot: 040 673 1930
Kruunupyy
Granqvist Anders
- 75 € / tunti + alv 24 %
- lumenluonti tehdään traktorilla
- tilaus: sopimus hyvissä ajoin lumityösesongin alussa
- puh. 050 541 2583
- 80,60 € / tunti, sis. alv 24 % tai 18,60 € / kerta, sis. alv 24 %
- lumenluonti tehdään traktorilla (kunnan reitti 3)
- tilaus: sopimus hyvissä ajoin lumityösesongin alussa
- puh. 040 511 4999
- 71,92 € / tunti, sis. alv 24 % tai 18,60 € / kerta, sis. alv 24 %
- lumenluonti tehdään traktorilla (kunnan reitti 7)
- tilaus: sopimus hyvissä ajoin lumityösesongin alussa
- puh. 06 834 5686, 050 343 3083
Alaveteli
Dalhem Anders
- lumenluonti 70 € / tunti + alv 24 %, hiekotus 80 € / tunti + alv 24 % (hiekka kuuluu hintaan)
- työ tehdään tunneittain
- tilaus tehdään puhelimitse
- puh. 040 508 2165
Teerijärvi
Byggningsbacka John
- 74,40 € / tunti, sis. alv 24 % tai vähintään 24,80 € / kerta, sis. alv 24 %
- lumenluonti tehdään traktorilla
- tilaus: sopimus hyvissä ajoin lumityösesongin alussa
- puh. 040 556 1864
- 60 € / tunti + alv 24 %
- lumenluonti tehdään traktorilla
- tilaus: sopimus hyvissä ajoin lumityösesongin alussa
- puh. 040 579 6917
Kälviä
Jukka Hilli
- lumenluonnin hinta 60 € / tunti koneella
- lumenluonnin hinta 34 € / tunti käsin
- alueena Kälviän kk, Hilli
- yhteystiedot: 050 348 8951
Jukka Huhta
- lumenluonnin hinta 60 € (+ alv) / tunti, koneella
- lumenluonnin hinta 32 € (+ alv) / tunti, käsin
- yhteystiedot: 050 037 9081
Työpalvelut Mäkelä Oy
- lumenluonnin hinta 30 € / tunti, käsin (sis. alv)
- lumenluonnin hinta 45 € / tunti, koneella (sis. alv)
- yhteystiedot: 044 370 7657
Lohtaja
Sapparin Konetyö Oy
- lumenluonnin hinta 65 € / tunti koneella Lohtajan kirkonkylällä
- yhteystiedot: 050 359 5467 / Ilkka Orjala
Hannu Huhtala
- lumenluonnin hinta 60 € + alv / tunti, koneella
- pienemmät lumityöt 10 € / kerta (sis. alv)
- alueena Karhi, Sorto
- yhteystiedot: 040 088 1623
Allan Sysimetsä
- lumenluonnin hinta 60 € / tunti koneella
- alueena Marinkainen
- yhteystiedot: 040 076 8625
Paul Kippo
- lumenluonnin hinta 45 € / tunti koneella, Lohtajan keskustan alue
- yhteystiedot: 040 546 5089
Jämpti Jussi Oy
- lumenluonnin hinta 10 € / kerta (sis. alv), Lohtajan kirkonkylällä
- koneellinen auraus
- yhteystiedot: 040 913 8480
Konetyö K. Niemelä
- Lumenluonnin hinta 10 € / kerta (sis. alv), alueena Alaviirre ja Väliviirre
- yhteystiedot: 040 511 8048
Ullava
Jussi Kalliokoski
- lumenluonnin hinta 45 € / tunti
- pienemmät lumityöt 8,40 € / kerta
- yhteystiedot: 050 536 2167
Kannus
Veli Karppi Ky
- lumenluonnin hinta 40 € + 24 % alv / tunti lumikola/lumilinko
- toimialue Kannus
- yhteystiedot: 040 080 3530 / Arto Karppi
Saarikoski Heikki/Sanna
- koneellinen lumityö
- lumityön hinta: 1 lumiseteli / kerta
- toimialue: Kannuksen keskusta
- yhteystiedot: 050 520 7326 / Heikki ja 050 056 1909 / Sanna
Mty Eskola
- koneellinen lumityö
- lumityön hinta: tapauskohtainen, sovitaan yrittäjän kanssa
- hiekoitusmahdollisuus myös, murskeen sen hetkisen hinnan mukaan
- toimialue: Eskolan kylä
- yhteystiedot: Tapani Eskola, puh. 040 061 7759, Samuli Eskola, puh. 040 765 4814
Pelto-Arvo Jari
- koneellinen lumityö
- lumityön hinta: 60 € + alv / tunti
- toimialue: Mutkalampi, kylä
- yhteystiedot: puh. 050 564 9101 / Jari Pelto-Arvo
Toholampi
Erkki Jämsä
- koneellinen lumityö 40 € / tunti + alv
- mikäli lumityöpaikka on aurausreitin varrella, hinnasta voi vielä neuvotella yrittäjän kanssa
- alueena Toholammin keskusta
- yhteystiedot: 050 551 0156
Veli Karppi Ky
- lumenluonnin hinta 40 € + 24 % alv / tunti lumikola/lumilinko
- yhteystiedot: 040 080 3530
M. H Välikangas Oy
- koneellinen lumityö 50 € / h + alv, kertahinta soviteltavissa
- alue: Toholammin keskusta, Parhiala, Hukari, Kotila
- yhteystiedot: 040 089 2206
Perhonjokilaakso
JJJ-Service / Jukka Honkonen
- lumityöt käsin sekä muut aputyöt 38 € / h + alv
- koneellinen lumityö 48 € / h + alv
- kilometrikorvaus 0,50 € / km + alv
- yhteystiedot: 0400 761 741
Hyvä tietää:
Kaustisen kunta tarjoaa hakemuksesta maksuttoman koneellisen kiinteistön ulospääsytien auraamisen kotona asuville yli 70-vuotiaille ja niille kuntalaisille, joilla toimintakyky on vaikean sairauden myötä alentunut. Lisätiedot ja tarkemmat ehdot palvelun tarjoamiseen: tekninen johtaja Ilkka Närhi, puh. 040 769 8668.
Vetelin kunta tarjoaa vähävaraisille ikääntyneille, kotonaan asuville henkilöille maksuttoman lumityöpalvelun kunnan puolesta. Palvelun saamiseksi edellytetään Soiten palveluohjaajan tekemän kotikäynnin ja palveluntarpeen arvioinnin perusteella tehty hakemus palvelun tarpeesta. Palvelun tulee myös perustua Soiten vahvistamiin kriteereihin. Lisätietoja voi kysyä palveluohjaajien lisäksi Vetelin kunnan tekniseltä johtajalta Tero Uusitalolta, puh. 050 579 0180
Lestijärven kunta myöntää ikääntyneille, yli 75-vuotiaille kotona asuville henkilöille maksuttoman lumityöpalvelun kunnan puolesta. Palvelun myöntämiseksi täytetään erillinen hakemus, jonka saa kunnantoimistolta. Lisätietoja palvelusta ja sen myöntämisestä voi kysyä tekninen johtaja Janne Pekkariselta, puh. 040 612 6642 tai sähköpostitse tek-johtaja@lestijarvi.fi. Hakemus myös palautetaan tekniseen toimistoon.
Perhon kunta tarjoaa ikääntyneille, kotona asuville henkilöille lumityöpalvelua kunnan työntekijän suorittamana. Palvelu on asiakkaalle maksullista, alkavalta työtunnilta laskutetaan 12,10 €/h. Lumenluontiapua voi tilata suoraan Raimo Pannulalta numerosta 0400 926 820. Lisätietoja voi kysyä myös Perhon kunnan teknisen toimiston henkilökunnalta numeroista 040 684 285 tai 040 684 2849
Halsuan kunta tarjoaa ikääntyneille, kotona asuville henkilöille pihatien aurausapua urakoitsijoiden aurauskaluston suorittamana. Auraus tapahtuu aurauskaluston ollessa liikkeellä. Palvelu on asiakkaalle maksullista, yksi aurauskerta maksaa asiakkaalle 10 €. Aurausapua voi tilata kunnan teknisestä toimistosta, yhteystiedot: Eija Aksela, puh. 040 680 2225 ja Jari Kauppinen, puh. 040 680 2221. Kunta laskuttaa asiakasta suoraan ko. palvelusta.
Kannuksen kaupunki myöntää pihateiden aurausapua niille ikääntyneille, jotka asuvat yli 100 m pitkien omien pihateiden päässä ja ovat joko Soiten kotihoidon asiakkaita tai täyttävät Soiten ikääntyneiden tukipalvelujen kriteerit. Aurauspalvelu ei koske vapaa-ajan asuntoja. Palvelun saamiseksi edellytetään Soiten lumisetelihakemusta ja Soiten palveluohjaajan tekemään kotikäyntiä. Palveluohjaaja organisoi keskitetysti palvelun asiakkaalle yhteistyössä Kannuksen kaupungin teknisen toimen kanssa. Lisätietoja voi kysyä Soiten palveluohjaajilta, puh. 040 804 3420 tai 040 804 2151.
Yhteystiedot
Palveluohjaaja
Kaija Keski-Rahkonen
puh. 050 345 2334
Palveluohjaaja
Pia Sorvisto
puh. 040 806 5150
Palveluohjaaja / Perhonjokilaakso
puh. 040 804 3203
Palveluohjaaja / Lestijokilaakso
puh. 040 804 2420
Palveluohjaaja / Kruunupyy
puh. 050 347 1331