Sosiaalipalvelut ➔ Vammaispalvelut ➔ ➔
Aamurusko
Aamurusko on tehostetun palveluasumisen yksikkö Perhossa, joka tuottaa palveluasumista kehitysvammaisille aikuisille. Yksikössä on 12 asumispaikkaa, joista 11 on tarkoitettu kodiksi vakinaiseen asumiseen ja yhdellä paikalla tarjotaan intervalliasumista kotona asuville kehitysvammaisille. Asukkaat maksavat vuokraa asunnoistaan sekä hoidosta, hoivasta ja ruoasta taksan mukaisen hinnan.
Aamuruskon asukkaat käyvät arkisin töissä Perhon Toimintakeskuksessa. Loma-aikoina ja viikonloppuisin aikaa vietetään paljon yhdessä Aamuruskon tiloissa. Silloin lauletaan, leikitään ja pelataan yhdessä. Välillä laulellaan karaokea tai katsotaan televisiota. Vähintään kerran päivässä käydään kävelylenkillä kylällä tai varsinkin kesäaikaan pelataan pihapelejä omalla pihalla. Pihapiirissä on keinut ja piharyhmät, joissa voidaan kesäpäivinä viettää aikaa. Jatkuvan yhdessäolon vastapainoksi jokainen voi vetäytyä omiin huoneisiinsa hetkeksi levähtämään ja rauhoittumaan.Aamuruskon yhteydessä on kahdeksan rivitaloasuntoa, joissa tarjotaan itsenäistä asumista siihen kykeneville kehitysvammaisille. Apua he saavat tarvitessaan Aamuruskon hoitajilta sekä he voivat niin halutessaan viettää aikaa asuntolan puolella yhdessä muiden asukkaiden kanssa.
Välillä järjestämme retkiä ja vierailuja toisiin yksiköihin Soiten alueella sekä kutsumme vieraita muista yksiköistä, jolloin voimme viettää aikaa yhdessä. Teemme myös yhteistyötä mm. seurakunnan, rauhanyhdistyksen ja muiden järjestöjen kanssa.
Asuntola Aamurusko: omavalvontasuunnitelma
Asuntola Aamurusko: sosiaalipalvelujen omavalvontasuunnitelma
Aamuruskon arki ja henkilökunta
Aamuruskon asukkaat
vietettävät paljon aikaa yhdessä, jonka vastapainoksi asukkailla on oma
asuinhuone tai asunto. Aamuruskon hoitohenkilökunnan muodostavat yhdeksän
sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saanutta ammattilaista.
Arkisin, kun töihin lähtevät ovat menneet työpaikalleen toimintakeskukseen, jää asuntolaan muutama asukas, joiden kanssa ohjaajat viettävät aikaa ulkoillen, musiikkia kuunnellen, askarrellen ja lukien. Päivittäin käydään ulkoilemassa sekä katselemassa miten kylällä arki sujuu.
Aamuruskon tukiasunnot
Aamuruskon pihapiirissä on kahdeksan itsenäiseen
asumiseen tarkoitettua tukiasuntoa. Näissä asunnoissa asukkaat saavat asua niin itsenäisesti kuin konsanaan omassa vuokra-asunnossaan. Tarvittaessa Aamuruskon ohjaajat antavat arjessa apua, mutta muuten asukas voi hoitaa omat toimensa kaupassakäyntiä ja ruoanlaittoa myöten täysin itsenäisesti. Apua tai seuraa tarvitessaan he voivat ottaa yhteyttä asuntolan puolelle. Arkisin tukiasuntojen asukkaat käyvät töissä toimintakeskuksessa tai avotyöpaikassa palvelusuunnitelmansa mukaisesti.
Yhteystiedot
Käyntiosoite
puh. 040 804 3880
Vs palveluesimies
Marko Hotakainen
puh. 040 804 3882
Vastaava ohjaaja
Minttu-Maria Riihimäki
puh. 040 804 2672
Ohjaajat
puh. 040 804 3880
puh. 040 804 3880
Käyntiosoite
Perhon tukiasunnot
Haanentie 27
69550 Perho
Perhon tukiasunnot
Haanentie 27
69550 Perho